Ladut ja polut talviaikaan Iisalmessa

15.1.2019

Tämän tekstin ovat laatineet yhteistyössä Iisalmen Latu ry ja Iisalmen kaupunki.

Saako ladulla kävellä? Yleissääntö on, että ladut on tehty vain hiihtämistä varten. Latua ei saa rikkoa.

Hiihto on lajina nopeampaa kuin kävely. Kuopat ja rikki mennyt latu aiheuttavat vaaraa hiihtäjille. Laduilla liikkuu eritasoisia hiihtäjiä pienistä lapsista teräsvaareihin ja -mummoihin, erilaisilla tyyleillä ja vauhdilla. Hiihtäjän nopeus voi alamäessä olla todella huima. Mäkikammoa potevalla hiihtäjällä energiaa menee siihen, että hän keskittyy pystyssä pysymiseen ja pelkonsa voittamiseen.

Jos liikkuu ladulla muuten kuin hiihtäen, on liikuttava niin ettei siitä jää jälkiä, ei uppoa latupohjaan eikä tietenkään jätä roskia.

Koiran ja hevosen kanssa ei saa mennä yleiseen käyttöön tehdylle ladulle kuin niille erikseen sallituilla laduilla.

Suomen Ladun latuetiketin mukaan kävelijät, hiihtäjät ja kaikki muut ladulla liikkuvat vastaavat itse siitä, etteivät aiheuta liikkumisellaan muille vaaraa. Pidetään siis ladut ehjinä, sopuisina ja roskattomina. Kunnioitetaan toisia liikkujia. Liikutaan ulkona hyvillä mielin!


Reittivinkkejä talviulkoiluun

Iisalmessa rantalatu on kaikkien ulkoilijoiden yhteinen latu, joka kulkee Luuniemestä Kirkonsalmelle. Ladun pituus on 3,5 km. Ladulla saa hiihtää, kävellä ja taluttaa kytkettyjä koiria.

Koirapolku kulkee Saunaniemeen Paloisvuoren pallokentältä Uotilanniementien varresta (Paloisvuorelle vievä tie). Reitti on merkitty sinisellä ja talvella 2019 reitille lisätään koirasymbolit. Paloisvuorella uusitaan muutenkin talven aikana opasteita. Koirapolku ajetaan 1-2 kertaa viikossa tasaiseksi. Reitillä voi ulkoiluttaa koiria kytkettynä.

Polut syntyvät nopeasti, kun niitä vain alkaa tehdä ja käyttää. Iisalmen Ladulla on maanantaisin polkujuoksua Paloisvuorella kello 18 alkaen.

Paloisvuorella on 23.-24. helmikuuta Iisalmen Visan järjestämät hiihtosuunnistuksen SM-kisat, joten kisoja varten tehdään paljon uria. Iisalmen kaupunki ajaa moottorikelkalla talvella 2019 maastopyöräpolkua (merkitty vaaleansinisellä puihin) osittain Saunaniemen suunnalle, jos muilta töiltä jää aikaa.

Lisäksi kevyen liikenteen väyliä eli kävely- ja pyöräteitä kannattaa käyttää paljon läpi vuoden. Kun niillä on paljon käyttäjiä, niin myös talvikunnossapidon määrään ja laatuun voidaan antaa palautetta kokemuksen vankalla äänellä.


Koiran kanssa ulkoilu

Paloisvuoren koirapolku ajetaan ainakin kerran viikossa tasaiseksi. Koirat on pidettävä kiinni myös koirapolulla.

Rantaladulla Luuniemi-Kirkonsalmi -välillä (3,5 km) saa taluttaa koiraa kytkettynä.

Koira- ja valjakkohiihto on sallittua Paloisvuorella Saunaniemen latulenkillä tiistai- ja torstai-iltaisin kello 19-22 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin kello 9-11.

Ohenmäessä saa aina koirahiihtää. Paras P-paikka on Urheilukujalla Kauppis-Heikin koulun lähellä. Otsalamppu kannattaa ottaa mukaan, sillä koko Ohenmäen reittiä ei ole valaistu.

Järjestyslain mukaan koira on pidettävä kiinni taajamassa. Omistajan tai haltijan on katsottava, että koira ei pääse kytkemättömänä kuntopolulle tai muulle juoksuradalle.

Koiraa ei saa viedä lainkaan yleiseen käyttöön tehdylle ladulle, lasten leikkipaikoille, yleiselle uimarannalle, toriaikana torille ja urheilukentälle, ellei se ole erikseen sallittu.

Kakat on kerättävä hoidetulla alueella taajamassa.


Palaute ladun pitäjälle

Ladun pitäjä vastaa siitä, että latu on turvallinen. Jos huomaat vaaran paikkoja esimerkiksi rakenteissa tai risteyksessä ei ole varoitusmerkkiä, anna palautetta.

Iisalmen kaupungille palautetta laduista voi antaa Ylä-Savon karttapalvelun avulla. Siihen voi merkitä kartalle, mitä palaute koskee. Osoite on http://paikkatieto.yla-savo.fi/palaute.


Suomen Ladun latuetiketti

01 LATU ON YHTEINEN. Anna kaikille hiihtorauha. Jokainen hiihtää omaa vauhtiaan ja omalla tyylillään.

02 YLÄMÄKI-ALAMÄKI. Valitse omalle kunnollesi ja taidoillesi sopiva latu, niin hiihtäminen on kivaa.

02 NOPEAMPI VÄISTÄÄ. Ladulla liikkuessa hikipinko väistää hissukseen retkimielellä hiihtävää. Kapealla uralla ylöspäin menijä antaa tilaa alas laskevalle.

03 OIKEANPUOLEINEN LIIKENNE. Kun useita latu-uria kulkee vierekkäin tai kun luisteluväylä on leveä, hiihdetään oikeanpuoleista reunaa ja väistetään vasemmalta. Ihan kuin liikenteessäkin!

04 HIIHTOSUUNTA. Jos hiihtosuunta on osoitettu merkeillä, sen mukaan kannattaa toimia. Edessä voi muuten olla vaikkapa jyrkkä lasku suoraan tielle. Seuraa myös muita ladun varrella olevia ohjeita ja varoituksia.

05 SAAKO KÄVELLÄ? Latu on tehty hiihtämistä varten. Sitä ei saa rikkoa. Esimerkiksi lumikengillä voi kuitenkin usein kävellä ladun sivussa ilman, että siitä tulee ladulle kuoppia. Kävelijät, hiihtäjät ja kaikki muut ladulla liikkuvat vastaavat itse siitä, etteivät aiheuta liikkumisellaan muille vaaraa.

06 MUKSIS. Jos joku muksahtaa mäessä, kysy sattuiko ja tarvitseeko kaatunut apua. Loukkaantuneelle tulee nopeasti kylmä.

07 KOIRAT. Järjestyslaki kieltää viemästä koiraa edes kytkettynä yleiseen käyttöön kunnostetulle ladulle. Erityisiä koiralatuja on jonkin verran, ja ne tunnistaa opastuksesta ja merkeistä.

08 LATUA! Ärhäkät latua-huudot ovat historiaa ja kuuluvat korkeintaan kilpaladulle. Kuntoladulla niistä tulee vain paha mieli.

09 VAARAN PAIKKA. Ladun pitäjä vastaa siitä, että sillat, kaiteet ja muut rakenteet ovat kunnossa ja kestäviä. Ladun pitäjän tehtävä on myös varoittaa latu- ja tieristeyksistä ja vaarallisista laskuista.